Kaupungin pormestari Timbom oli lihava, hyvin jaksava herra, jonka suuret harmaat silm?t n?yttiv?t kaikkia kummastelevan, varsinkin jos peiliss? tapasivat hyvin-viisaan pormestarin oman jauhotetun p??n ja loistavat kasvot ja sen muuten sile?ss? aavassa oman pienen suunsa ja nen?ns?. Mitaltansa oli herra pormestari keskinkertanen ja h?nen leve?ll? sel?ll?ns? heilui tukka-piiska. Virkanutussa suuret kullatut napit ja sen takataskusta kurkisteli sininen nuuskaliina. Polvihousut, samoin kuin keng?t koristetut hopea-soljilla. Muitakaan, senaikaisia koristusaineita ei puuttunut pormestarin asusta, kuin rouvinensa k?vi tuulittelemassa.

Rouvansa ei my?sk??n ollut mik??n pila-eukko. H?nen ep?suosioonsa joutui v?ltt?m?tt?m?sti jokainen, joka h?nen miest?ns? ei kunnioittanut hyvin-viisaaksi. Muuten oli h?n aina ja kaikkiin tyytym?t?n, samoin kuin itse pormestari oli pitk?mielinen ja k?rsiv?inen. Molemmat olivat taikauskoset ja yksinkertaiset.

Ne olennot, olin sanoa luontokappaleet, joita pormestarin rouva enimmiten rakasti, olivat h?nen miehens?, kanansa ja valkonen kissansa, jota "Sokuriksi" sanottiin. Syyst? ett? luonto oli rouvalta kielt?nyt omia perillisi?, kohteli h?n kissanpoikia kaikella ?idillisell? helleydell?, jonka palkkioksi sai sulaa maksutonta iloa.

Morsius-aikana oli pormestarinna kauniin maineessa, jonka ansaitsikin v?lkkyv?in silm?ins?, valkoisen pintansa, punaisten huulten ja poskeinsa, sek? korkean nen?ns? vuoksi. Vartalonsa oli korkea, uumansa hoikka, k?det ja jalat pienet.

T?m? itse mielest?ns? niin ylev? rouva oli nyt jo kuitenkin harmaap?inen, ylellisesti lihava riippuvin poskin, nurkuva ja miest?ns? ep?ilev?.

Er??n? p?iv?n? vei eukko puolisonsa koreaan kammariinsa, johon ei ket??n vierasta laskettu, vaikka h?n kyll? kynnykselt? n?ytteli sen siniruusuisia sein?papereja, kirjavaa sohvaa ja istuimia p?hkin?puusta, lootap?yt?? ja suurta kultaraamista peili?. Yleisesti oli t?m? suoja siisti ja puhdas, mutta sen eteisess? salissa oli kaikki riipin raapin. Vaski-astiat ky?kiss? olivat em?nn?n kunniaksi aina kirkkaat.

Er??n? p?iv?n?, niinkuin jo sanoimme, sai hyvin-viisas pormestarimme sen suuren kunnian rouvansa seurassa p??st? koreaan kammariin. Siell? asetti h?n h?nen tuon suuren peilin eteen, kysyen ilosta hymyellen, eik? ukko huomaisi heid?n viel? olevan hyvin kaunis pariskunta. Ukko pullisti suuret silm?ns? viel?kin suuremmaksi, tarkemmin mietti?ksens? asiaa ja sen seurauksia. Mutta olleen aina totta puhuva, lausui h?n vihdoin hyv?mielisesti: "hm, hm, tuota - noh kyll? - 40 vuotta takaperin."

"Etk? h?pee!" tiuskasi pormestarinna ja kenokaulassa k?yd? sipsutti h?n kammarista, heitt?en sinne pormestarin, joka nyt oli sek? pelj?styksiss? ett? katuva, ajatellen mitenk? pulastansa p??sisi. Ukko milloin tuijotti kattoon milloin ikkunaan, siksi ett? rouvan vinkuva ??ni vihdoin kuului lausuvan: "korjaa luus' sielt?, ettet sokase koreaa kammariani."

Nytp? ukko sukkelaan sai hattunsa ja keppins? ja niin raastupaan, jossa kysymys oli saisivatko kaupungin nelijalkaiset, niinkuin t?h?nkin asti, estelem?tt? ja luonnollisessa viattomuuden tilassa mielt?ns? my?ten k?vell? kaduilla.

Virastosta kotio tultuaan, sai pormestari viel? kiivaita muistutuksia huonosta ihanne-ajustansa ja lis??ntyv?st? kylm?kiskoisuudestansa pormestarinnan suloa kohtaan. Mutta siit? hetkest? p??tti lemmellinen rouva avata miehens? silm?t ja tehd? h?net niin rakastuneeksi kuin nuorenakin oli ollut, sill? h?n v?itteli olevansa kyll? keinokkaan jos vaan tahtoi, ja sen oli nyt toteen n?ytt?v?.

Pormestarinna tunsi er??n noituri-Anna nimisen akan, joka kyll? ei asunut kaupungissa, mutta tuli sinne ajottain rahallista ammattiansa ajamaan. Se oli j?ttil?isen suuruinen eukko, v?kev? ja leve?suinen, joka suurilla hampaillansa yht? helposti puri rautanaulan poikki kuin tyt?t langan p??n. T?lle ilmoitti rouva mik? h?nen syd?nt?ns? raskautti. Vanha Anna kuunteli tarkasti ylev?? yst?v??ns?. Kuin velho oli vaatinut ja saanut suuren lasin viinaa, jonka sis?llyst? taikalukuja h?pisten katseli, kys?si h?n, oliko h?nen miehens? viel? h?nelle kaikissa kuuliainen. T?h?n saatuaan my?nt?v?n vastauksen, viskasi eukko yht?kki? kaiken viinan kurkkuunsa, juhlallisesti lausuen: "sittenp? ei h?t??, jahka vaan teette kaikki, mit? min? k?sken."

T?m?n lupasi rouva iloisena.

"Teid?n t?ytyy, sanoi noita, pukeuta vanhaan morsiuspukuunne, samoin my?s herra pormestarin; sitte k?yd? pime?ss? hautausmaalle, siell? luen min? luvut, niin sitte saatte n?hd? tulevanne yht? onnelliseksi kun naimisenne ensi p?iv?n?."

L?pi-iloisena kiiruhti pormestarinna kotio valmistustoimihin.

Mutta ukko pormestaria oli t?ll? kertaa rouvansa tuumiin melkein taipumaton. Paljon kyyneleit? ja rukouksia oli tarvis, ennenkuin sai miehens?, joka muuten oli kyll? n?yr? ja kuuliainen, vast'uudesta rupeemaan sulhaseksi, mutta vihdoin ?it? ja p?ivi? h?nt? kaikin tavoin piinattuaan, sai h?n h?nen my?ntyneeksi.

Pime?n? syysiltana kello 11 oli pormestarinna vaatetettu entiseen morsiuspukuunsa. Sen aikaisia koristuksia oli eukolla ylt?kyllin. Itse pormestari tuli t?st? niin liikutetuksi ett? pukeutui h?nkin vanhaan virkanuttunsa ja miekka kupeelle. Niin oli siis pormestarikin nuoruutensa puvussa, vaikka kyll? vaivaloisesti, sill? nuttu oli niin ahdas ett? pormestarin k?det seisoivat kuin myllynsiivet, joten parhaimmalla tahdollakaan ei saattanut rouvaansa likist??. Mutta rouvan l?nninki taas oli samasta syyst? runsaan puolen kyyn?r?? auki takapuolella, joten siis etupuolla virhe oli n?kym?t?n.

Morsian pani vihkim?sormuksen sulhasen vasempaan pikkusormen ja kaksikulmainen hatun h?nen oikiaan k?teens?.

Nyt kutsuttiin noituri-Anna toimitusmieheksi. Julkisesti n?kyi sen t?t? ennen luontoansa viinalla hyv?sti vahvistaneen, eik? se ujostellutkaan, vaikka herrasv?en puku h?nest? kyll? n?ytti oudolta. Yksi yhteinen p??llisvaate viskattiin parikunnan hartioille ja niin liikkeelle. Kummasteleva ja h?mm?stynyt piika sai k?skyn tulla salalyhdyll? valaisemaan, vaikka ulkona melkein tuimasti tuuli.

N?in varustettuna kulki nyt hyvin-viisas pormestarimme morsiamensa kanssa hiljaa hiipien hautuumaalle.

Sinne tultua asetti noita heid?t avoimen haudan yhdelle puolelle, itse astuen toiselle. Kummallinen n?k? oli noita-akan kolkko muoto, pitk? vartalo ja paljaat jalat, lyhdyn ep?vakaisen valon valaisemat, y?llinen tuuli oli kiihtynyt myrskyksi. ?kisti tempasi tuulenpuuska huivirentun noidan p??st?, niin ett? sen harmaa tukka liehui ilmassa h?nen rumain poskeinsa ymp?ri, sen silm?t py?riv?t p??ss? ja vahtova suu oli irviss?. Esiliinan oli noita sitonut kaulaansa kaiketikin papin kapan asemasta.

Sek? morsian ett? ylk? vapisivat kauhusta ja kylm?st?, kuin noita viivaili suurella puukolla jokaista ilmansuuntaa kohden ja vihdoin tavotti sen k?rell? sulhasen syd?nt?. Kolkolla ??nell?, ja sormella osottaen hautaa ?r?hti h?n: "sin? olet kuollut; astu hautaasi."

Vaikka ep?illen, ei pormestari tiennyt muuta neuvoa kuin totella. Piian avulla laskeutui h?n sinne alas ja paneutui pitk?lleen k?det hajalla ja liikkumattomana.

Samanlaisen k?skyn saatuansa laskeutui sinne morsiankin ruveten maata sulhasensa k?sivarrelle.

Sitte luki noita jonkuntapaisen hautaus luvun, jota seurasi monta eriskummallista loihtolorua. Kime?ll? ??nell? k?ski h?n heit? vihdoin nousemaan yl?s tullaksensa uudistetuiksi.

Paljolla vaivalla sai piika pelj?styneen morsiamen ja ?k?styneen sulhasen yl?s haudasta. Varsinkin kiukutti pormestaria se seikka, ett? kuin nyt noidan k?skyn mukaan parikunta piti ruveta uudesta vihkim??n, niin n?kyi joukko k?skem?tt?mi? vihkivieraita, joita lyhdyn valo ja uteliaisuus oli koonnut noita kummallisia vehkeit? katsomaan.

Pormestari ei mitenk??n j??nyt sinne en??, vaan veti vastahakoisen morsiamensa kotiin. Noita ja piika seurasivat per?ss?.

Rouvan suurella vaivalla jo n?in paljon menestynyt toimi oli siis turhaan menem?isill??n, jota ei mill??n tavalla tahtonut niin laskea. Melkein v?kisin p??tettiin menot kotona.

Mutta t?st? raakuuden ja taikauskon ty?st? ei seurannut sit?, mit? pormestarinna odotti. H?nt? noudatti kosto. Sill? miehens?, vaikka muuten kyll? huonop?isen? pidetty, houkutteli taloonsa yhden kaupungin ihanimmista tytt?l?ist?, er??n kahdeksantoista vuotisen immen, jota kaupungin ylimm?tkin lepert?j?t olivat tavotelleet. T?m? kevytmielinen tytt? t?rv?si pormestarin maineen ja avio-onnen, ja harmista k??ntyi pormestarinna sukunsa suureksi murheeksi heikkomieliseksi ja hulluksi.